VUOSI 2016

Ville Koskinen vei SqK:n Uuden Vuoden Turnauksen

Lisätty 31.12.2016

Nämä vuoden vaihteen kisat pelattiin 1. kerran v. 2011 eli olivat nyt jo 6. perättäiset. Jokaisena vuotena on kisoissa ollut mukana Oleg Okounev Moskovasta. Nyt oli mukana myös hänen poikansa Peter. Kisoissa oli mukana yhteensä 9 pelaajaa.
Kisat sujuivat hyvällä rutiinilla. Tuomarointi hoitui hienosti ja aikataulussa pysyttiin.

Päivän tulokset löytyvät tästä. Tornamentsoftware



Moskovan Oleg tulee joulun viettoon

Lisätty 23.12.2016

Oleg saapuu poikansa Peterin kanssa jälleen joulun viettoon Siilinjärvelle 25.12.
Oleg on innokas kössin pelaaja haluaa tietysti pelata meidän kanssamme. Koetetaan taas järjestää jonkinlainen turnaus Uuden Vuoden paikkeilla.



Tässä viime vuotisen kisan osanottajia.

Nuutti Ruokangas Fontanella-Cupin voittoon

Lisätty 4.12.2016

Nuutti Ruokangas oli selkeä voittaja Fontanella-Cupissa. Hyvää peliä esittivät myös nuorten maajoukkuepelaajat.

Tuylokset löytyvät tästä.



Finalistit: Henri Kananen ja Nuutti Ruokangas

Juniorisarjat pelattiin Rauhalahden hallilla Mikkelin ja Siilinjärven juniorien kesken. Mikkeliläiset valtasivat kaikki mitalisijat, mutta hyvää peliä esittivät myös Siilinjärven juniorit. Valmentajat saivat arvokasta tietoa kehitettävistä asioista. Vielä ehditään asioita parantaa ennen SM-kisoja. Juniorikilpailujen tulokset löytyvät aikuisten tulosten joukosta.



Tässä kaikki kilpailijat valmentajineen.

Fontanella-Cup kaaviot on julkaistu

Lisätty 1.12.2016

Fontanella-Cuppiin ilmoittautui vain 12 pelaajaa, mutta taso onkin sitä kovempi. Kaaviot löytyvät tästä.

Juniorisarja saatiin pystyyn mikkeliläisten ja siilinjärveläisten junioreiden voimin. Kummastakin 4 osallistujaa, iältään 10-12 vuotta.
Juniorisarja pelataan Rauhalahden hallilla lauantaina 3.12. klo 11 alkaen. Kaaviot löytyy tästä.

Fontanella-Cup

Lisätty 9.11.2016

SqK järjestää perinteisen, nyt jo 17 perättäisen kerran, Fontanella-Cupin 3.12.2016. Kisat ovat M1 tasoa. Juniorisarjassa rakennetaan kaaviot pelaajien tason mukaisesti.

Kilpailukutsu löytyy tästä. Ilmoittautumiset www.squash.fi/ilmo9.

Junioreilla pitää olla voimassa oleva lisenssi. M1-luokassa pelaavilla on mahdollisuus pelata kertalisenssillä.

SqK:n juniorit etelän kisoissa

Lisätty 7.11.2016

Ville Koskinen sijoittui kolmanneksi Espoo Junior Openissa, jotka pelattiin 29. - 30.10.2016. Voiton vei HSK:n Joel Jalovaara ja hopealle ESRC:n Elias Korhonen

Veikko Herola oli mukana 5.11.12016 Talissa pidetyissä juniorijoukkueiden SM-kisoissa Rukan Quupiot joukkueessa yhdessä Samuli ja Onni Niskalan kanssa sarjassa alle 19 vuotta. Quupiot-joukkue sijoittui pronssille.
Voiton vei HSK kuninkaat joukkue. Hopealle sijoittui ESRC:n Real Kings, jossa mukana oli SqK:n Ville Koskinen.

Syysretki Vuokattiin

Lisätty 2.10.2016

SqK:n syysretkelle Vuokatin Urheiluopistolle osallistui mukavasti 16 henkilöä. Sää oli mukava syyssää, vaikka suurimman osan vietimmekin siästiloissa. Juniorit harjoittelivat Peten ja Topin ohjauksessa squashia. Myös aikuiset pääsivät kentälle kokeilemaan ja edistyneemmät pelaajat saivat oman peliaikansa. Kahden päivän aikana ehdimme myös tutustua Peten ohjauksella näkövammaisten maalipallolajiin. Se varmaan avarsi näkemyksiä siitä millaista on elämä kun ei näe ja kuitenkin on halu harrastaa liikuntaa. Kaikki olivat innokkaasti mukana maalipallossa. Juniorit ehtivät vielä käydä Arin opastuksella tutustumassa frisbee-golfiin.
Sunnuntaiaamuna golfaajat kävivät omalla aamuharjoittelulla lähimaasstossa ennen päivän squashtreenejä. Osa aikuisista teki kävelyretken Vuokatin vaaralla, varsinkin menomatka tuntui olevan rankka. Juniorit jatkoivat squashtreenejä ja lopuksi pelattiin Vuokatti Open kisaa. Voittajaa ei saatu selville, mutta hyviä suorituksia nähtiin kaikilta. Mieluisaa oli todet kuinka paljon osaaminen edistyi kahden päivän aikana.

Ja ruoka oli hyvää!

Kiitos kaikille osallistumista!

Tässä muutamia kuvia.





Ja lisää tästä.

Squashin avoimet ovet Fontanellassa

Lisätty 5.9.2016

Fontanellassa pidetään avointen ovien päivä squashkentillä maanantaina 12.9. klo 15 - 19.
Yleisöllä on tilaisuus tulla tutustumaan lajiin. SqK on lupautunut olla paikalla kertomassa ja opastamassa.

Myöhemmin syksyllä (19.9. - 14.10.) järjestetään Squash-tutuksi kurssi, johon otetaan 6 - 8 henkilöä. Fontanella tiedottaa asiasta, jonne myös ilmoittautumiset. Kurssi maksaa vain 20 €/5 kertaa.

Seuramme jäsenet voivat kertoa tapahtumista omille tuttavilleen, jotka olisivat kiinnostuneita aloittaa pelaaminen.

Syksyn liikuntaleiri Vuokattiin

Lisätty 2.9.2016

SqK järjestää liikuntaleirin Vuokatin Urheiluopistolle 1. - 2.10.2016.
Leiri on täysihoidolla ja sisältää squashkenttien käytön koko ajalle. Tarkemmin tästä leiriesitteestä.

Syyskausi käynnistyi

Henrietta Huuhka hopealle Finnish Junior Openissa

Lisätty 30.8.2016



Hetta eteni G19 sarjan loppuotteluun voittamalla ensin Hollannin Daphne Timmerin 11/2 11/5 11/8 ja sitten Sanna Kopivumäen 11/5 11/9 11/6. Välerissä Hetta voitti Meeri Särkän 11/4 11/5 11/8.

Loppuotteluun Hetta sai Euroopan G19 sarjan ranking 4. Sveitsin Cindy Merlon. Ottelu oli sveitsiläisen hallintaa. Hettan pallot jäivän usein lyhyiksi, josta Cindy ratkaisi pisteet itselleen. Enemmän harjoittelua lasikentällä parantaisi tilannetta.




Ottelu Cindylle 11/7 11/3 11/2                      Ottelun jälkeen Ari Pelkonen kommentoi peliä Hetalle.



Kisatoimsito pyöri rutiinilla Pokun ohjauksessa.

Huippuvalmennusta Kuopiossa - kesäkiertue ei kiinnostanut yleisöä

Lisätty 12.6.2016

Squashin maajoukkuevalmentaja Tomi Niinimäki ja squashammattilainen Olli Tuominen vierailivat Kuopiossa 12.6.2016. Paikallisia urheiluseuroja oli kutsuttu tutustumaan squashiin mutta tialisuus jäi Squash-Kuopion omien pelaajien valmennustilaisuudeksi.
Tapahtuma oli kuitenkin antoisa kun opastamassaa olivat lajin ammattilaiset.
Mj-ryhmälle Riina ja Ville Koskiselle ja Henrietta Huuhkalle pidettiin kahdet treenit. Siilinjärven junnuja oli paikalla 6, jotka saivat myös opastusta ja pääsivät pelaamaan Olli Tuomisen kanssa. Olli on ollut parhaimmillaan maailma 13. paras squashissa. Se on melkoinen saavutus.
SqK.n kannalta tilaisuus oli myönteinen ja antoi toivottavasti potkua harjoitteluun, myös valmentajat saivat uskon vahvistusta omille ajatuksilleen.



Olli selvitti mm peliin liittyviä taktisia seikkoja.






Tomi kertasi perusasioita, oikeat mailaotteet olivat hallussa.



Tomi ihmetteli Leenan rystylyönnin lähtöasentoa.



Tomi huomasi että Aapon mailaote muuttui lyönnin jälkeen.



Leena ja Otto kuuntelivat tarkkaavaisesti Tomin ohjeita.



Siilinjärven ryhmä valmentajien kanssa yhteiskuvassa.

Squashin kesäkiertue Kuopiossa

Lisätty 6.6.2016

Suomen maajoukkueen valmentaja Tomi Niinimäki sekä squashin ammattipelaaja ja moninkertainen Suomen mestari Olli Tuominen vierailevat Kuopiossa sunnuntaina 12.6.
Tapahtuma järjestetään Rauhalahden hallilla. Tilaisuuteen odotetaan paikallisten urheiluseurojen juniorijoukkueita tutustumaan squashiin. Kuopion urheilutoimittajia sekä median edustajia on myös kutsuttu.
Myös SqK:n omille junioreille ja aikuispelaajille on varattu omat harjoitteluajat.
Päivän aikataulu on suunniteltu seuraavaksi:

klo 13 - 14.30Riinan, Hetan ja Villen treenit
klo 16 - 17Kuopion urheilutoimittajien tutustumistunti sekä Riinan, Hetan ja Villen treenit
klo 17 - 18.30Siilinjärven juniorien treenit
klo 18.30 - 20.00SqK:n aikuispelaajien pelailutunti sekä keskustelua liiton edustajienb kanssa

SqK:n kevätlenkit alkoivat

Lisätty 26.5.2016



Sqk aloitti pari viikkoa sitten kevätlenkit pelaajien kestävyyskunnon ylläpitämiseksi. Kokoontumispaikka on Leväsellä Hermannin kauppakeskusta vastapäätä olevalta parkkiaalueelta lähtevän Pilpantien varrelta(n. 300 m). Siellä on autoille pieni parkkialue. Kokoontuminen joka keskiviikko klo 18.30.



Juoksumatkaa tulee muutama kilometri, välillä erilaista fysiikkatreeniä (porrasjuoksua ym).

Hetta kevätkisan voittajaksi

Lisätty 1.5.2016



Mukana oli 8 pelaajaa. Lohkovoittajiksi selviytyivät Henrietta Huuhka ja Timo Pajo. Loppuottelussa Hetta voitti Timon 2 - 1. Pronssista kamppailivat Timo Herola ja Ville Koskinen, joka Timo voitti 2 - 1.
Tulokset löytyvät tästä.



Loppuottelijat; Hetta ja Timo.

Squashin naisten Em-kisat

Lisätty 20.4.2016



Kristiina Mustonen, Henrietta Huuhka, Tomi Niinimäki, Riina Koskinen ja Emilia Korhonen

Suomi pelaa kisojen III-divisioonassa ja tavoittelee nousua.

4. päivä

Suomi 3. lopputuloksissa. Nousu jäi nuorelta joukkueelta saavuttamatta. Pronssiottelussa 2 - 1 voitto Latviasta.
Suomi - Latvia2 - 1
Riina Koskinen - Ineta Mackevica1 - 3(3/11 11/5 8/11 5/11)
Emilia Korhonen - Liene Rieba3 - 0(11/6 11/7 11/2)
Henrietta Huuhka - Baibe Lulle3 - 0(11/7 11/5 12/10)

3. päivä

Suomi taipui tärkeässä ottelussa Italialle 1 - 2. Välierässä vastassa kova Skotlanti, josta voitto pitäisi saada.
Suomi - Italia1 - 2
Emilia Korhonen - Elisabetta Priante3 - 0(11/1 11/5 11/6)
Riina Koskinen - Monica Menegozzi0 - 3(7/11 7/11 12/14)
Henrietta Huuhka - Eleonora Marchetti1 - 3(9/11 11/5 9/11 11/13)

Nousu takaisin kakkosdivisioonaan karkasi 0 - 3 tappion myötä Skotlannille.
Suomi - Skotlanti0 - 3
Emilia Korhonen - Georgia Adderley0 - 3(4/11 2/11 10/12)
Riina Koskinen - Claire Gatsby0 - 3(6/11 4/11 4/14)
Kristiina Mustonen - Carrie Hallam0 - 2(6/11 7/11)

2. päivä

Suomi - Valko-Venäjä3 - 0
Riina Koskinen - Kulbatskaya Iryna3 - 0(11/6 11/4 11/2)
Emilia Korhonen - Khmialeuskaya Volha 3 - 0(11/6 11/1 11/3)
Kristiina Mustonen - Zanevskaya Kristina3 - 0(11/4 11/5 11/5)

1. päivä

Suomi aloitti 3 - 0 voitolla Ukrainasta ja Israelista

SqK:n Henrietta Huuhka aloitti hyvin kisaurakkansa naisten maajoukkueiden Em-kisoissa Romanian Bukarestissa. Kolmospaikkaa pelaava Hetta otti voiton tasaisessa ottelussa Ukrainan Liana Sardakista 11/8 12/10 12/10.
Toisessa ottelussa Suomi voitti Israelin myös 3 - 0.
Henrietta pelasi nyt kakkospaikkaa Riinan huilatessa. Hetta voitti ottelunsa 3 - 0.

Suomi - Ukraina3 - 0
Riina Koskinen - Fesenko Anastasiia3 - 1(11/4 11/6 7/11 11/3)
Emilia Korhonen - Yulia Pugach 3 - 0(11/8 11/8 11/5)
Henrietta Huuhka - Liana Sardak3 - 0(11/8 12/10 12/10)
Suomi - Israel3 - 0
Emilia Korhonen - Jackie Goldride3-1(11/6 8/11 11/8 11/5)
Henrietta Huuhka – Michal Dicastro Keidar3-0(11/5 11/5 11/6)
Kristiina Mustonen – Michal Dicastro Keidar3-0(11/5 11/5 11/6)


Suomella on alkulohkossa vielä kaksi ottelua; Valko-Venäjää ja Italiaa vastaan. Kaksi parasta selviää jatko-otteluihin, mutta voitolla molemmista Suomi välttäisi ennakkoon kovan maan Skotlannin.

Squashin liigamestaruudet ratkottiin Talissa

Lisätty 3.4.2016

ESRC I naisten mestariksi - ESRC:lle myös miesten mestaruus - HSRC:lle naisten SM-hopeaa.

VÄLIERÄT

HSRC - ESRC II3 - 0
Riina Koskinen - Marja Vainio3 - 0(11/2 11/2 11/3)
Henrietta Huuhka - Hanna Rusila 2 - 1(9/11 11/4 12/10)
Michaela Björnstöm - Katri Aalto-Setälä3 - 0(11/9 11/7 11/4)
ESRC I - MiSq3 - 0
Birgit Coufal - Jutta Tuunanen3-0(11/3 11/8 11/7)
Kristina Mustonen – Susanna Vanhanen3-0(11/8 14/12 11/4)
Saara Vanhanen – Katri Aalto-Setälä3-1(11/9 11/8 7/11 11/1)
FINAALI
ESRC I - HSRC2 - 1
Birgit Coufal - Riina Koskinen3 - 0(11/3 11/6 11/3)
Kristiina Mustonen - Henrietta Huuhka0 - 2(5/11 8/11)
Emilia Korhonen - Michaela Björnstöm3 - 0(11/5 11/6 11/3)



         Kuvassa HSRC:n hopeajoukkue

Henrietta Huuhka juniorien EM-kisoissa

Lisätty 21.3.2016

Juniorien alle 19 v henkilökohtaisia ja joukkuekilpailuja pelataan Sveitsin Kriensissä. Henkilökohtaisissa kisoissa Suomea edustavat Henrietta Huuhka SqK, Riina Koskinen HSRC, Nuutti Ruokangas OSK ja Mirko Muukkonen MiSq. Paha menetys oli kun Miko Äijänen ei pystynyt osallistumaan kisoihin.

Henkilökohtaisten kilpailujen tuloksia:

1. kierros
Henrietta Huuhka, 17/24 sijoitettu - Julie Rossingnol FRA (9/12)4/11 6/11 1/11
Sijat 17 - 32: Henrietta Huuhka - Ambre Allinckx SWI ei sij4/11 3/11 11/4 8/11
Sijat 25 - 32: Henrietta Huuhka - Alina Habegger SWI ei sij.12–10, 11–4, 11–3
Sijat 25 - 28: Henrietta Huuhka - Nanna Carleke SWE (13/16)10/12 6/11 4/11
Sijat 27 - 28: Henrietta Huuhka - Sanna Koivumäki FIN11/6, 12/10, 11/4
Riina Koskisen sij. 13/16 ottelut:
1. kierros: Riina Koskinen 13/16 - Lauriane Maingot FRA [17/24]11/4 11/5 11/8
2. kierros: Riina Koskinen - Tinne Gilis BEL [2]7/11 6/11 7/11
Sijat 9 - 16: Riina Koskinen - Elise Romba FRA [13/16]11/7 11/13 11/8 6/11 9/11
Sijat 13 - 16: Riina Koskinen - Sanne Veldkamp NED [2]11/5, 11/4, 11/4
sijat 13 - 14: Riina Koskinen - Saskia Beinhard GER[ 9/12]6/11, 11/6, 11/9, 11/4

Henrietan loppusijoitus oli näin 27 ja Riinan 13.

Suomen juniorit EM-kisoissa

Lisätty 25.3.2016

Alle 19 v juniorien EM-kisat jatkuvat joukkuekilpailuilla. Suomen joukkueessa pelaavat Nuutti Ruokangas, Mirko Muukkonen, Riina Koskinen ja Henrietta Huuhka.
Suomi pelaa B-lohkossa, jossa mukana Suomen lisäksi Ranska, Belgia, Tsekki ja Portugali. Ennakkoon oli Suomi sijoitettu kisoissa sijalle 15.
Suomi sijoittui alkulohkossa 4. voittaen tärkeän Portugaliottelun ja pelaa jatkossa sijoista 9 - 16.

Suomen alkulohkon ottelutuloksia:
Suomi - Ranska0 - 3
Mirko Muukkonen - Sebastien Bonmalais2/11 3/11 2/11
Nuutti Ruokangas - Benjamin Aubert6/11 3/11 5/11
Henrietta Huuhka - Julie Rossignol5/11 9/11 3/11
Suomi - Tsekki1 - 2
Nuutti Ruokangas - David Zeman6/11 6/11 3/11
Mirko Muukkonen - Marek Lapácek12/10 8/11 12/14 4/11
Riina Koskinen - Kristýna Fialová11/7 11/5 11/6
Suomi - Belgia0 - 3
Mirko Muukkonen - Cedric De Vos11/9 9/11 5/11 7/11
Nuutti Ruokangas - Sanjay Jeeva7/11 11/7 1/11 11/8 8/11
Riina Koskinen - Tinne Gilis6/11 5/11 2/11
Suomi - Portugali3 - 0
Nuutti Ruokangas - Jorge Monteiro11/5 12/10 11/9
Mirko Muukkonen - Simão Neves11/3 11/4 11/5
Riina Koskinen - Catarina Nunes11/8 11/8 11/8

Sijat 9 - 16:
Suomi - Israel     1 - 2
Henrietta Huuhka - Sahar Keidar    11/7 11/1 11/5
Nuutti Ruokangas - Nadav Raziel    6/11 9/11 7/11
Mirko Muukkonen - Ido Burstein    11/8 3/11 5/11 9/11

Sijat 13 - 16:
Suomi - Irlanti:     0 - 3
Riina Koskinen - Stephanie Ryan    8/11 6/11 6/11
Nuutti Ruokangas - Oisin Dunn    5/11 3/11 7/11
Mirko Muukkonen - Aidan O`Brien    12/10 6/11 7/11

Sijat 15 - 16:
Suomi - Slovakia     1 - 2
Nuutti Ruokangas - Matej Hrncirík    6/11 7/11 2/11
Mirko Muukkonen - Simon Matas    7/11 12/10 6/11 2/11
Riina Koskinen - Karin Velická    11/2 11/4 11/5

Suomen sijoitus oli näin 16.

Henrietta Huuhkalle squashin SM-pronssia

Lisätty 14.2.2016



Oliver-tytöt: Riina ja Henrietta SM-mitalit kaulassa



Kisat menivät kuopiolaisittain hyvin. Naisten yleisessä sarjassa ex-SqK:n tyttö Riina Koskinen vas. voitti hopeaa Henrietta Huuhkan oik. pronssimitalin lisäksi. Voiton vei Emilia Korhonen kesk. ESRC.
Miesten sarjoissa olivat mukana C-sarjassa Timo Herola, joka sijoittui 8 parhaan joukkoon ja Veikko Herola 16 parhaan joukkoon.
Ville Koskinen ei onnistunut miesten B-sarjan ottelussa häviten 1. ottelunsa Ilmari Vikströmille.

Kuvia Riinan ja Henriettan välieräottelusta. Kuvat Petteri Repo.









Henrietta Huuhka hopealle juniorien SM-kilpailuissa

Lisätty 24.1.2016


Kuva:Petteri Repo

T19 sarjan mitalistit: vas. Henrietta Huuhka (hopeaa), Riina Koskinen (kultaa) ja Sanna Koivumäki (pronssia)

Vuoden 2016 juniorien Sm-kilpailuihin osallistui 80 junioria, joka on edellisvuosia vähemmän.
Squash-Kuopion ainoan mitalin, hopeisen toi Henrietta Huuhka T19 sarjassa. Yllättäen Ville Koskinen jäi neljänneksi P17 sarjassa. Veikko Herolan sijoitus oli 6. P13 sarjassa Joni Kuosmasen sijoitus oli 7. P11 sarjassa ensimmäisissä kilpailussaan kilpaillut Aapo Ahonen oli 4.

Riina Koskinen ja Henrietta Huuhka nousivat Valio-luokkaan

Lisätty 20.1.2016

Squash-Kuopion kasvatit Riina ja Henrietta nousivat naisten valio-luokkaan vuoden 1. rankingissa. Pitkäjänteinen työ ja ahkera harjoittelu ovat tyoneet tulosta. Riina on kotimaisten naisten ykkönen ja Henriettan sijoitus on 5. Ranking-järjestelmä ei tietysti kerro koko kuvaa, mutta valioluokkaan yltäminen on kuitenkin hyvä saavutus. Riina pelaa tällä hetkellä HSRC:ssa.

Squashliiton strategia

Lisätty 17.1.2016

Squomen Squashliitto on julkaissut strategian squashin nousun tukemiseksi. Keskeisiä asioita on nostettu esiin kuten jäsenmäärän kasvattaminen, juniorivetäjien ja valmentajien määrän kasvattaminen.

Jo jonkin aikaa SqK:ssa on ollut päinvastainen suunta. Jäsenmäärä, varsinkin juniorien, on vähentynyt rajusti. Muutama vuosi sitten junioriharrastajia seurassamme oli 50, nyt niitä on enää 11. Juniorien määrän vähentymisellä on selvä syy; ohjaajien puute. Uusia lapsia voitaisiin saada, mutta ei voida ottaa vetäjätilanteen takia.
Squah-Kuopio on yksi Suomen menestyksekkäistä squashseuroista. Viimeisen parin kymmenen vuoden aikana SqK:n senioripelaajat ovat saavuttaneet 15 henkilökojhtaista tai joukkueSM-mitalia. Junioripuolella menestys on ollut todella hyvä. 10 junioriamme ovat yltäneet SM-mitaleille muutamat jopa EM-mitaleille asti ja ovat voittaneet yhteensä 38 SM-tason mitalia. Nämä juniorimme ovat saavuttaneet niin hyvän pelitason että voivat harrastaa hyvää liikuntalajia vielä 50 vuotta.
Aikuisten määrä on pudonnut myös alle puoleen muutaman vuoden takaisesta.

Jotain tarttis tehdä. Parhaillaan on Fontanellassa meneillään KKI-kurssi (Kunnossa Kaiken Ikää) squashista kiinnostuneille. Heille pitäisi tarjota pääsy sopivaan harrastusryhmään jatkamaan, jossa olisi myös ohjaaja. SSQL:n strategian mukaan jäsenmäärää ja ohjaaien määrää pitäisi pystyä kasvattamaan 5 %:lla tänä vuonna. Jäsenmäärässä se tarkoittaisi 2 uutta jäsentä, mutta ohjaajissa riittää jo 1 lisäys, edellyttäen että vanhat jäsenet edelleen ovat toiminnassa mukana.

Missä sinä voit auttaa? Uusia lapsia voi pienelläkin osaamisella ohjata. Aikuisryhmän ohjaaminen sujuu yleensä myös helposti. Halukkaille annetaan tietysti opastusta.

Ilmoittautua voi squashkuopio@gmail.com.

Squashliiton strategian löydät tästä.

Uutis Jousen lehtijuttu

Lisätty 16.1.2016

Siilinjärven paikallislehti julkaisi lehtijutun moskovalaisen squashpelaajan Oleg Okounevin vierailusta Siilinjärvellä.



Klikkaa suuremmaksi tästä.

Moskovan Oleg Fontanellassa

Lisätty 7.1.2016

SqK:n pelaajille tuttu vieras Oleg Okounev Moskovasta oli jälleen viettämässä joulua Siilinjärvellä. Oleg oli nyt 6. perättäistä kertaa pelaamassa SqK:n pelaajien kanssa. Oleg on kehittynyt vuosien aikana ja tarjoaa meillekin hyvän piristyksen. Tapaninpäivän kisoissa Olegin voittoputki katkesi jäätyään nyt neljänneksi.



Loppiaisen aikaan kerääntyi vielä peli-iltaan pelaajia.



Henrietta ja Oleg.